sunnuntai, 28. helmikuu 2010

Keittiö

Tilasimme keittiömme Pirkanmaan keittiökalustetukusta. Kaikki ei sujunut moitteettoman kaavan mukaan, joskin palvelualttius kesti myös ongelmatilanteissa. Keittiön toimitus yskähteli, ja jouduimme tekemään lukuisia ylimääräisiä ajokeikkoja Ylöjärvelle sitä mukaa, kun asennuksen edetessä ilmeni yksittäin uusia asioita, jotka olivat unohtuneet toimituspaketista. Keittiön lopullinen asennus myös myöhästyi pari kuukautta, koska tilaamamme laminaattitasot olivat naarmuuntuneet kuljetuksessa, ja uusien valmistaminen viivästyi ruuhkan ja kesälomien takia. Lisäksi meille muun muassa toimitettiin mikrokaappi, johon ei voinut suunnitelmiemme mukaisesti asentaa integroitavaa mikroa. Näitä hankaluuksia kompensoitiin kuitenkin vaatimuksestamme selvällä hinnanalennuksella, joten lopulta olemme tyytyväisiä asiakkaita.

Keittiöremontti aloitettiin purkamalla yläkaapit. Alakaapistot haluttiin säilyttää paikoillaan pidempään ensisijaisesti vesipisteen säilyttämiseksi, sillä keittiön tiskiallas teki olon remonttityömaalla mukavammaksi:

1267352341_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mittasimme ja merkitsimme lattiaan tulevan keittiömme hahmotelman ensisijaisesti omaksi iloksemme ja lopputuloksen kuvittelemisen helpottamiseksi, mutta myös tarkistaaksemme kaikkien mittojen paikkansapitävyyden:

1267352499_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopulta koko keittiö purettiin pois, ja oli tultava toimeen kylpyhuoneen vesipisteellä:

1267352584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seinien ja lattian tasoitusta, piikkauksia sähköpisteiden vetämiseksi:

1267352671_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267352724_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Työmies kävi kasaamassa ja asentamassa kalusteiden rungot; laatikostojen kiskot oli asennettu valmiiksi:

1267352746_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267352777_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267352820_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Välitilan laatoitus:

1267352849_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267354194_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vetimien kiinnittämisessä porausmalli on ehdoton apu:

1267354234_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kodinkoneet saapuivat:

1267354300_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267354350_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaikki kaapinovet ja etusarjat asennettuna, päätylevyt paikoillaan ja Ikean Lack-hyllyistä askarrellut avohyllyt yläkaappien päässä; etukäteen valmistustekniikkansa vuoksi jännittäneet korkeakiiltoiset valkoiset kaapinovetkin näyttävät hyviltä, vaikkei niiden kiilto tulekaan esiin kuvissa:

1267354391_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1267354455_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

torstai, 3. syyskuu 2009

Olemme muuttaneet.

Olemme asuneet uutta asuntoamme pari päivää. Muutama laatikko on vielä purkamatta ja olohuone kokonaan järjestämättä, mutta keittiö on kunnossa ja makuuhuonekin jo viihtyisä. Nettimme ei päässyt muuttamaan ihan samassa aikataulussa kuin me itse, joten blogissa on ollut taas päivityskatkos. No - onhan tässä tietty muutenkin ollut aika paljon kiirettä ja tekemistä ilman blogiakin. Lopulta joskus sitten kerron kuitenkin kuvien kera lisää kaikesta, mitä olemme tehneet - ehkä ennen kaikkea keittiön vaiheista, joista en ole kirjoittanut suunnitelmien jälkeen mitään.

Kylpyhuone on entiseen tapaan kesken, ja viimeisen tiedon mukaan suihkukaappi toimitetaan ensi viikolla. Tieto on kuitenkin hutera: samanlainen kuin viime viikolla annettu tieto siitä, että kaappi tulee tällä viikolla. Idolla on toimitusvaikeuksia, eikä meidän auta muuta kuin odottaa, vaikka tilanne on aika kurja, sillä joudumme nyt asumaan ilman, että kylpyhuoneeseen on asennettu suihkua tai WC-istuinta. K-Rauta, josta tilasimme suihkukaapin, vetäytyy tietysti kaikesta vastuusta, hinnanalennuksista ja yrityksistä järjestää tilanne meille jotenkin helpommaksi. Idolle tehdään kirjallinen pyyntö alennuksen saamiseksi, mutta luulenpa, ettei sellaista heru, kun kaikki toimitukset ovat myöhässä.

maanantai, 24. elokuu 2009

Kylpyhuoneen vaiheita

Muutto uuteen asuntoon on jo alkanut. Olemme vähitellen vieneet laatikoita mukanamme asunnolle mennessämme ja viime viikonloppuna sinne kannettiin kaikki suuret huonekalut sängystä ruokapöytään. Ennen omaa muuttoamme teemme kuitenkin kaikki mahdolliset työt loppuun, eli esimerkiksi viimeistelemme ruokatilan seinän aukon ja säädämme keittiön etusarjat suoriin linjoihin. Myös kodinkoneet ovat vielä asentamatta keittiössä, emmekä ole vielä edes saaneet astianpesukonetta.

Viime viikolla saimme tosi tylsiä uutisia, kun ilmeni, että suihkukaappimme toimitus myöhästyy pahasti. Kaappi on ainoa, joka viivyttää muuttoamme ja koko kylpyhuoneen asennusta, sillä ennen sen saapumista emme voi asentaa paikalleen WC-istuinta tai kylpyhuoneen allaskaappia. Suihkukaappi toimitetaan näillä näkymin syyskuun ensimmäisellä viikolla, joten joudumme ainakin jonkin aikaa asumaan ilman suihkua ja vessaa.

No, kylpyhuoneasennusta odotellessa lienee hyvä aika tarkastella sitä, missä olemme nyt ja miten tähän on päästy.

Tämähän oli lähtötilanteemme:

1243274268_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten piikattiin pois pari kerrosta laattoja, laastia ja maalia lattiasta ja seinistä:

1251090511_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1251090580_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kylpyhuone ei siis oikeastaan ollut ihan alkuperäiskuntoinen, vaan se oli remontoitu 90-luvulla, jolloin sieltä oli poistettu kylpyamme.

Halusimme piilottaa putket, joten laskimme kattoa pari kymmentä senttiä ja vedimme putket kulkemaan sen yläpuolella piilossa (kylpyhuoneen huonekorkeus ei laskenut alle normaalin):

1251090739_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tuuletus käännettiin uuden katon tasalle:

1251091402_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Putket piikattiin seinien sisään piiloon:

1251090709_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1251090750_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yksi seinä tasoitettuna:

1251090936_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vesieristys:

1251090950_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kolme seinää laatoitettiin kiiltävällä 20 cm x 30 cm -kokoisella laatalla vaakasuunnassa:

1251091050_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1251091157_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Toinen päätyseinistä laatoitettiin mustalla mosaiikilla tehosteseinäksi:

1251091195_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lattia mustaa kymppikymppiä:

1251091255_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Katon asennusta:

1251091475_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vasempaan reunaan tulee tarkistusluukku, jota ei vielä ole asennettu paikalleen. Kylpyhuoneen valaistus, kolme halogeenia, sen sijaan on:

1251091509_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopuksi vielä kaikki kolme laatta rinnakkain paikalleen asennettuina:

1251091306_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

tiistai, 18. elokuu 2009

Kylpyhuonesuunnitelmia

Asunnon kylpyhuone on 60-lukulaiseen tapaan niin pieni, että sinne mahtuu hyvin suunnitellen juuri kaikki tarvittava, mutta ei mitään ylimääräistä. Käytännön syistä ja koska puolet kaksihenkisestä perheestämme tykkää erityisesti suihkukaapeista, päätimme asentaa kylpyhuoneeseen Idon Showerama -malliston 80 cm x 80 cm -kokoisen suihkukaapin. Meillä on samanlainen, vähän isompi kaappi nykyisessäkin asunnossamme, jonka kylpyhuone on suunnilleen saman kokoinen kuin tulevassa kodissamme. Suihkukaappi on kieltämättä kätevä ja myös edullinen ratkaisu, ja onhan se ihan siistin näköinenkin.

1250594722_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: Raahen LVI-palvelu

Piskuiseen huoneeseen mahtuu vain 40 cm leveä allaskaappi. Halusimme tyylikkään neliskulmaisen altaan. Valmiita varsin edullisia ja oikein kivan näköisiä kalustekokonaisuuksia on saatavilla esimerkiksi Starkilla ja Bauhausissa. Kalustepaketteihin kuuluu allaskaappi, allas sekä peilikaappi.

Domesticin kalustekokonaisuutta myy ainakin mustana ja valkoisena Starkki:

1250595110_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Totesimme kuitenkin valmiiden pakettien altaat liian pieniksi lähes tulkoon pelkästään ihan käsien pesemiseenkin, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta ajatellen esimerkiksi vauvan pyllypesuihin. Melkein vahingossa kohtasimme hyvin nopeasti tämän toteamuksen jälkeen muuan putkiliikkeessä nimenomaan kaipaamamme 40 cm leveän, mutta paljon muita näkemiämme syvemmän neliskulmaisen altaan. Itse asiassa se on tismalleen neliön muotoinen: 40 cm leveä ja syvä.

WC-istuimeksi valitsimme peruslaadukkaan Idon mallin kaksoishuuhtelupainikkeella.

Laatoitusta suunnitellessani surffailin netissä etsien malleja tyylikkäistä ratkaisuista. Muistin nähneeni Glorian kodissa joskus viime vuosina mielestäni kivan kylpyhuoneen, jonka selailin uudelleen tarkasteltavakseni:

1250595707_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otin tämän kuvan keväällä digikameralla suoraan Glorian koti -lehdestä ihan muuhun tarkoitukseen. Ikävä kyllä en nyt pääse tarkistamaan, missä lehdessä tämä kylpyhuone esiteltiin. Pahastuukohan joku, kun laitan tämän kuvan näin esille? Mikäli kyllä, poistan sen pikimmiten. Todettakoon kuitenkin vielä vähän kuin kuvan lainaamispalkkioksi, että Glorian koti on tosi hyvä lehti, joka kannattaa tilata.

Lopullisen kylpyhuoneemme innostaja on kuitenkin MTV 3:n Tila-ohjelmassa joskus tänä vuonna nähty Maria Sundellin suunnittelema kylpyhuoneen muutos. Musta mosaiikki ja isot korkeakiiltoiset valkoiset laatat muodostavat muutoskylpyhuoneessa tyylikkään, raikkaan ja suoralinjaisen kokonaisuuden.

1250596294_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Kuva: MTV3

Vanhojen talojen seiniä ei ole rakennettu ihan luotisuoraa käyttäen, joten emme voineet käyttää isoa valkoista laattaa, vaan korvasimme sen suunnitelmassamme 20 cm x 30 cm -kokoisella. Valitsin myös mallikylpyhuonetta kiiltävämmän mustan mosaiikin, jotta se ei imisi valoa pienestä tilasta.

Tutustu inspiraatiokylpyhuoneeseen tarkemmin MTV3:n kotisivuilla täällä.

maanantai, 17. elokuu 2009

Lattiat ovat valmiit!

Viikonloppuna saimme laminaatin asennuksen valmiiksi. Huh, mikä ero verrattuna edelliseen! Asunto näyttää paljon valmiimmalta ja myös valtavasti valoisammalta, kun tummanruskea muovimatto peittyi vaalean laminaatin alle. Olemme oikein tyytyväisiä siihen, että päätimme tehdä koko lattian samasta materiaalista, emmekä laatoittaneet keittiötä tai eteistä, kuten jossakin vaiheessa vähän harkitsimme.

Jätimme vanhan muovimaton lattian pohjaksi. Se puhdistettiin huolellisesti kaikista koholla olevista maali- ja tasoiteroiskeista. Laminaatin alle vedettiin eristeeksi perinteinen aaltopahvi. Lisäksi laminaatissa itsessään on jonkinlainen pohjaeriste. 

Laminaatti on siis Värisilmästä Stone Aspect -sarjan väri hiekka.

Tästä se alkoi, makuuhuoneen lattia:

1250509397_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Laminaatin työstöä:

1250509390_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lattia asennettiin laattajaolla 1/3. Laser oli hyödyksi myös lattian asennuksessa:

1250509409_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vieraileva työmaakissa Viiru paistatteli laserin edessä uudella lattialla:

1250509436_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Laminaatti valmiina keittiöön ja ruokatilaan saakka:

1250509418_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja sitten nekin jo valmistuivat:

1250509427_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250509851_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja se ensimmäisenä valmistunut makuuhuone:

1250509402_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Listojen asentaminenkin aloitettiin eilen. Se osoittautuikin tosi haastavaksi, sillä seinät eivät ole suorat, ja listat on hankala saada asennetua siististi ihan kohdilleen.